Sari

Kiropraktiikan tavoitteena ei ole pelkästään kivuton, vaan myös oikein toimiva keho.
Kiropraktiikan tavoitteena ei ole pelkästään kivuton, vaan myös oikein toimiva keho.

Satunnainen vihlova särky alkoi vasemmassa jalassani lähellä lonkkaa noin kolmisen vuotta sitten, kun olin aloittanut käymään säännöllisemmin salilla. Tein kyykkyä liian isoilla painoilla ja tekniikassa oli myös hakemista. En kuitenkaan välittänyt kivusta, joka kyykkyä tehdessä ilmeni, enkä ajatellut, että se olisi mitään vakavampaa. Ajan mittaan särkyä ilmeni epäsäännöllisen säännöllisesti ja yleensä se ajoittui aina jalkatreenien jälkeen.
Löysin kuitenkin puolisen vuotta sitten netistä kertomuksen , jossa nainen kertoi saavansa apua kiropraktikolta selkäkipuihinsa. Päätin tällöin mielenkiinnosta kokeilla, selviäisikö syy minunkin häiritsevälle vihlomiselle.

Varasin ajan Joona Kongalle. Ensimmäisen käynnin jälkeen selvisi, että jaloissani oli 1cm eroa. Tämä ero aiheutti myös epätasapainoa muuhun kroppaan: lantioon, vatsaan ja käsiin. Olo oli hoidon jälkeen rentoutunut ja kevyt. Sain ohjeeksi treenata niin kuin ennenkin mutta rauhallisemmin. Lihaksien täytyi opetella uuteen asentoon. Olinhan ollut vinksallaan jo pidemmän aikaa.

Särkyä ilmeni pian uudestaan, kun en ottanut tarpeeksi rauhallisesti. Työni on seisomatyötä, joten täytyi myös oikeasti keskittyä jakamaan paino molemmille jaloille seistessä. Aloin käydä Joonalla kerran kuukaudessa. Matkan varrella kävi myös ilmi, että alaselkä ja takareidet ovat tehneet aikoinaan suurimman osan treenien työstä, joten ne olivat yliaktiiviset ja pakaraa taas en saanut juurikaan aktivoitua. Sain kuitenkin aktivointiharjoitteita, joita tekisin säännöllisesti. Pikkuhiljaa nekin ovat auttaneet. Olen pystynyt treenaamaan jalkojakin taas normaaleilla painoilla ilman, että särkyä ilmaantuisi. Myös jalkojen pituusero on hävinnyt.

Joka hoidon jälkeen opin jotain uutta. Miten pieneltä tuntuva särky/jumi saattaa vaikuttaa merkittävästi koko kehoon. Oikea niskani on pitkään ollut jumissa, enkä asiaan ole kiinnittänyt huomiota ennen kuin Joona mainitsi asiasta ja hoiti sen kuntoon. Lisäksi selkäänkin saatiin lisää liikkuvuutta hoitojen avulla.

Käyntien aikana olen oppinut uutta omasta kehostani ja opetellut pitämään siitä parempaa huolta. Olen ottanut kiropraktiikan osaksi kehonhuoltoani. Lisäksi olen ymmärtänyt näiden käyntien aikana, että venyttelyllä on myös tärkeä merkitys. Vaikka sinulla ei olisi mitään kipuja tai särkyjä tällä hetkellä ja olet kiinnostunut hyvinvoinnistasi, niin suosittelen varaamaan ajan ViaVitaliin. 


Sari