Labrini

Migreeni haittasi elämääni vuosia

Olin kärsinyt kovasta migreenistä 10 vuotta. Aluksi kärsin migreenikohtauksista muutaman kerran kuukaudessa, mutta myöhemmin niitä ilmeni jopa 2-3 kertaa viikossa. Se vaikutti erittäin paljon elämääni, sillä jouduin esimerkiksi usein jäämään töistä pois kohtausten takia. Olin kokeillut hoitoon muun muassa estolääkkeitä, kohtauslääkkeitä, hierontaa ja akupunktiota, mutta mistään en saanut pidempiaikaista helpotusta. Kohtaukset saattoivat pysyä poissa korkeintaan viikon verran, mutta palasivat aina takaisin.

Migreenin lisäksi minua on vaivannut lonkka, sillä tanssijana se on joutunut kovalle rasitukselle. Sitä ovat lääkärit hoitaneet monella eri tavalla, jopa usealla kortisonipiikillä, mutta vaiva on jatkunut.

Tulin Joonan vastaanotolle ensikerran kaksi kuukautta sitten, kun minulle ehdotettiin migreeniä varten kiropraktiikkaa. Samalla kävimme läpi hänen kanssaan myös lonkkakipuni. Haastattelun ja tutkimuksen jälkeen Joona kertoi mistä uskoo oireeni johtuvan ja miten voi niihin auttaa.

Ensimmäisen hoidon jälkeen migreenioireeni ovat olleet poissa. Olin menettänyt jo toivoni, enkä olisi ikinä uskonut että tämä toimii. Käyn hoidossa tällä hetkellä kerran kahdessa viikossa, migreeniä en ole kokenut hoitojen välillä. En odota migreeniä enää päivittäin kauhulla kuten aikaisemmin, sillä sitä ei vain ole. Lonkkani on myös ollut parempi, pystyn nyt treenaamaan ja tanssimaan ilman kipuja.

Olen niin kiitollinen ja suosittelen kiropraktiikkaa kaikille, sillä se toi voimani takaisin!

Kiropraktiikka on tehokas lääkkeetön hoitomuoto migreenin oireiden helpottamiseksi
Kiropraktiikka on tehokas lääkkeetön hoitomuoto migreenin oireiden helpottamiseksi